Suoramainontaan pätee samat lainalaisuudet kuin tiedottamiseenkin. Järjestömaailmassa jäsenistölle ei suoramarkkinoida, heille tiedotetaan. Voidaan kuitenkin puhua markkinointiviestinnästä.
Markkinointiviestintä toimii erinomaisesti, kun haluat tehdä esimerkiksi jäsenhankintakampanjan, järjestää vaalit tai tiedottaa jäsenistöllesi tärkeistä jäseniä koskevista asioista. Järjestöillä, liitoilla ja osuuskunnilla on monipuoliset viestintä- ja materiaalitarpeet, jotka usein jopa lakisääteisesti on hoidettava perinteisen viestinnän keinoin.
Jäsenhankintakampanjointia varten jäsenkunta on hyvä profiloida. Profiloinnin avulla voidaan selvittää, ketä jäsenet tyypillisesti ovat. Sosiodemograafiset profiilin lisäksi voidaan jopa ennustaa jäsenyyden elinkaarta tai mistä tulevaa jäsenpotentiaalia voi löytää. Järjestöillä nämä piirteet jäsenistöstä ovatkin hyvin tiedossa. Silloin tärkein toimenpide on osoitteiden tuoreuttaminen ennen postitusta.
Olipa jäsenkunta kovin suuri tai vain muutamia tuhansia, kannattaa kustannustehokkaaseen lähetystapaan kiinnittää aina huomiota. Siihen saa apua asiantuntijalta. Vaikka suuri osa jäsentiedotteista kulkee sähköisesti ja tavoittaa jäsenistönsä sitä kautta, on myös tilanteita, jolloin laki edellyttää kirjallista viestintää.
Jäsenviestinnän käsikirja auttaa sinua toteuttamaan järjestö-, liitto- ja osuuskuntaviestintää mahdollisimman tehokkaasti ja helposti.
Viestinnän toteutuksessa on hyvä tehdä yhteistyötä ammattinsa osaavan kumppanin kanssa. Ammattilaisen kanssa toimiessa välttää helposti vastaantulevat sudenkuopat paino- ja postituskuluissa. Myös aikataulutuksen ja materiaaliliikenteen voi huoletta ulkoistaa hyvälle kumppanille.
Myyntijohtaja
+ 358 40 541 3308
elina.malmgren@mailhouse.fi