Varainhankintakampanjan paras kohderyhmä on rikkaat – vai onko?
Varainhankintakampanjoiden toteuttajat joutuvat jatkuvasti pohtimaan, mistä löytää lisää avokätisiä tukijoita. Yksinkertaisin tapa ajatella olisi varmaan, että rikkailla on mistä antaa – siispä valitaan kohderyhmäksi korkean varallisuuden profiileja.
Valitettavasti otsikon ikivanha sanonta taitaa pitää paikkansa. Lahjoituspäätöksellä ei ole välttämättä mitään tekemistä varallisuuden kanssa. Tuloksellisempaa onkin miettiä, mikä lahjoittajia motivoi. Luonto-, ympäristö- ja eläinaiheiset kampanjat puhuttavat niitä, jotka kokevat ko. aiheet läheiseksi. Sairaalahankkeet ja muut yleishyödylliset keräykset koetaan usein koko kansaa yhdistäviksi, mutta ei asia välttämättä näin ole.
Lahjoittajaprofiilin miettimiseen kannattaa käyttää aikaa ja asiantuntijan apua. Saman rekisterin kanssa kampanjoidessa tulee nopeasti kaivon pohja vastaan. Pieni riskinotto ja rohkeat kohderyhmätestit saattavat olla hyvinkin hedelmällisiä. Ehkä se luontoihminen löytyykin veneenomistajien joukosta tai nuoresta perheen äidistä, joka haluaa säästää lapsilleen puhtaamman luonnon.
Kehitysapuhankkeet puhuttelevat kokonaan uutta tiedostavampaa sukupolvea, vaikkapa köyhää opiskelijaa, paremminkin kuin varakasta toimitusjohtajaa.
Millä sitten saadaan toimintaa aikaan? Vastaanottajaa pitää lähestyä henkilökohtaisesti nimellä ja osoitteella. Kirje antaa vastaanottajalle aikaa tutustua kohteeseen. Tunteisiin vetoava tarina toimii aina. Mutta millä ne kukkaronnyörit lopulta aukeavat? Paras tapa on vanha kunnon pankkisiirtolomake. Se tekee lahjoittamisen helpoksi nettipankissa asioidessa.
Parveen ei enää kannata ampua, kun tiedetään lahjoittajaprofiili. Älykkäillä kriteereillä saadaan suodatettua tarpeettomat kontaktit pois. Niin taantumassa kuin nousukaudella on helppo antaa vähästään.
Mailhousen vinkit varainhankintakampanjan kohderyhmien määrittelyyn ja toteutukseen:
- Ota yhteyttä asiakaspalveluumme
- Pyydä analyysiä nykyisestä lahjoittajarekisteristäsi, ellet ole sitä jo tehnyt
- Luo analyysin pohjalta lahjoittajaprofiili
- Mieti asiantuntijasi kanssa millä kriteereillä vastaavaa profiilia löytyy lisää
- Kirjoita koskettava, henkilökohtaisesti vetoava kirje
- Älä unohda pankkisiirtolomaketta, joka muistetaan vielä nettipankissa asioidessa
- Asiakaspalvelumme huolehtii toteutuksesta, trafikoinnista ja aikataulusta, sinä huolehdit vain tuloksesta